perjantai 15. heinäkuuta 2011

Häät suunnitelmissa

Olipa kerran kaksi yksinäistä nörtti-ihmistä, jotka kumpikin päättivät luoda nettideittiprofiilit omilla tahoillaan. Nämä nettiprofiilit törmäsivät toisiinsa, ja loivat pitkän aikaa tuttavuutta sähköisten viestimien kautta. Lopulta tapasivat myös in real life, ja siitä se sitten onkin ollut menoa.

Tällainen on yksinkertaisuudessaan minun ja tulevan mieheni tarina. Olemme nyt seurustelleet (virallisesti) päälle kaksi vuotta, ja hääpäivä on määrättynä ensi vuoden elokuulle, hieman reilun 400 päivän päähän.



Kirkoksi olemme varanneet Satakunnasta Ulvilan keskiaikaisen kirkon, jatkojuhlapaikka on vielä harkinnassa muutaman vaihtoehdon väliltä.

Häiden teema tulee olemaan jotain muinais-Englantiin ja kelttiläisyyteen vivahtavaa, pergamenttia, vihreää ja valkoista, luonnonkasveja, kiviä, kaarnaa, helmiä ja hopeaa.
Siitä enemmän ensi kerralla.

Tämän blogin on tarkoitus helpottaa häidensuunnitteluprosessia, kun pääsee pohdiskelemaan ajatuksia ja ideoita ja mahdollisesti kuulemaan muidenkin kommentteja. Ja inspiroitumaan muiden ajatuksista, sillä olen juuri löytänyt ihmeellisen hääblogien ja -foorumeiden maailman.

Lopuksi vielä kihlasormuksiimme kaiverrettu Raamatun sitaatti. 

2 kommenttia:

  1. ooo ja nyt kiinnostaisi nähdä sinun kihlasormus jos tuo teksi sinne mahtuu ! :P

    VastaaPoista
  2. Niin, sinnehän tulee siis vain tuo "Laul. 8: 6-7" Kuten olen tottunut että tapoihin kuuluu :)

    Kihlasormukseni on tuo yläbannerissa oleva kapeampi.

    VastaaPoista