Näytetään tekstit, joissa on tunniste potter. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste potter. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. helmikuuta 2012

Puoli vuotta hääpäivään!

Iip, tasan 6 kuukauden kuluttua sitä ollaan aviossa! Isompaa häästressiä eikä "kylmiä jalkoja" oo vielä ilmennyt, mutta se on kyllä tullut mieleen että hyvä että todella aloitettiin hääsuunnittelu vuotta ennen, saa rauhassa olla ja pohtia ^^


Jonkin verran on vielä tekemättä asioita, lähinnä tuon askartelun saralla. Ja pappi ja kanttori puuttuvat edelleen! Tällä viikolla ollaan mietitty sulhasen pukeutumistakin ja vähän vertailtu pukujen hintoja. Kaasojen mekot mennään tilaamaan ensi kuussa.

Minulla itselläni on tämän kevään aikana edessä vielä minilomailua Milanossa ja koulun puolesta erään projektin tiimoilta viikon reissu Aberdeeniin, Skotlantiin. Vähän miettinyt, että jos jommasta kummasta löytyisi jotain häitä varten (jos ehtisi/jaksaisi pohtia hääalusvaatetusta vaikka). Briteissä ainakin häät ovat sellainen bisnesalue, että kuvittelisi Skotlannin 3. suurimmasta kaupungistakin löytyvän jotain mielenkiintoista.


Vielä linkkivinkkinä; olen kovasti innostunut tästä bloggailusta, mutta tykkään tänne keskittää vain ja ainoastaan häihin liittyvät jutut. Tämän blogin lisäksi minulla on ollut lakastumaan päin oleva silkka lifestyle-blogi, ja nyt tällä viikolla vihdoin perustin kirjoihin keskittyvän blogin - ajatus jota olen hautonut jo jonkun aikaa. Jos jotakuta siis kiinnostaa, kirjablogini Val Alorn löytyy täältä

Nyt viettämään loppuviikonloppuani infektiotautien uusintatenttiin lukien, toivottavasti teillä muilla on mukavampi viikonloppu ;D

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Rakkaus, osa I

"Darcyn ilo ja onnellisuus tästä odottamattomasta vastauksesta oli sykähdyttävän suuri; mutta hän kykeni kuitenkin tulkitsemaan niitä niin järkevästi ja lämpimästi kuin kiihkeästi rakastuneen miehen ylimalkaan voi olettaa kykenevän. Jos Elizabeth olisi rohjennut kohottaa katseensa maasta, olisi hän voinut panna merkille, kuinka ihmeellisesti tuo autuas onnentunne kirkasti hänen rakastajansa kasvot; mutta vaikkakaan hän ei voinut sitä nähdä, voi hän ainakin kuunnella; ja hänen oma sydämensä oli ratketa hiuduttavasta hurmiosta."
                                                 Jane Austen, Ylpeys ja ennakkoluulo


" "Odottakaa hetkinen!" Ron tokaisi. "Me ollaan unohdettu jotain!"
"Mitä?" Hermione kysyi.
"Kotitontut, ne on kai kaikki alhaalla keittiössä?"
"Tarkoitatko, että meidän pitäisi hakea ne taistelemaan?" Harry kysyi.
"En", Ron sanoi vakavissaan, "tarkoitan, että meidän pitää sanoa niille, että häipyvät täältä. Ei kai me haluta lisää Dobbyja? Ei me voida käskeä niitä kuolemaan meidän puolesta -"
Kuului kalinaa, kun basiliskin hampaat ryöppysivät Hermionen sylistä. Hän juoksi Ronin luo, heittäytyi hänen kaulaansa ja suuteli häntä suoraan suulle. Ron heitti hampaat ja luudanvarren käsistään ja vastasi sellaisella innolla, että nosti Hermionen ilmaan."
                                                  J. K. Rowling, Harry Potter ja kuoleman varjelukset


"- Voi, sinä annat minulle toivoa ja rohkeutta eikä minulla ole antaa vastalahjaksi muuta kuin tyhjät kädet ja sydän täynnä rakkautta, huudahti professori lumoutuneena. 
Jo ei voinut oppia käyttäytymään säädyllisesti. Professorin lausuessa sanat he seisoivat portailla ja Jo pani kätensä professorin käsiin ja kuiskasi hellästi:
- Nyt ne eivät ole tyhjät. Sitten hän suuteli Friedrichiään sateensuojan alla.
Se oli kauheaa, mutta Jo olisi tehnyt niin vaikka pensasaidalla istuvat harmaavarpuset olisivat olleet ihmisiä. Hän oli tosiaan kovin rakastunut ja unohti sillä hetkellä kaiken muun paitsi oman onnensa."
                                                  Louisa M. Alcott, Viimevuotiset ystävämme

kuvat: we heart it

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Haaste: Mistä tunnistit sen oikeasi?

Kun nyt haasteputken avasin, niin kirjoitellaan saman tien toinenkin :D. ChoCo haastoi tulevia vaimoja kertomaan, mistä tietävät ja tunnistivat sen miehensä juuri Siksi Oikeaksi, jonka kanssa avioliittoon kannattaa astua.


  • Kaikki on alusta asti niin kovin vaivatonta, emme ole vieläkään - 2,5 vuoden yhdessäolon jälkeen - kertaakaan kunnolla riidelleet. Pientä kinailua väsyneenä tai nälkäisenä tietenkin, mutta ei ikinä vielä mitään heitellään astioita ja huudetaan päät punaisina -tappelua. (ja tiedän olevani kykenevä myös tällaiseen riitelyyn parisuhteessa - tarvittaessa.) Vaikka olemme perusluonteiltamme melko erilaisia, ilmeisesti jollain tasolla natsaa niin täydellisesti, että riidan aihetta ei ole tullut. Ja, minun mielestäni, love is meant to be effortless ^^
  • Ensi hetkestä alkaen olemme olleet samalla taajuudella. Ensimmäiset treffimme kestivät yli viisi tuntia, kun puhuttavaa oli vain niin paljon. Tarvitsen miehen, joka arvostaa asioita joita minä arvostan (kuva yllä), vaikka ei niitä aina ymmärtäisikään. 
  • Välillämme on hyvin tukeva luottamus, kumpikaan ei ole koskaan ollut suuremmin mustasukkainen, vaikka molemmilla on vastakkaisen sukupuolen ystäviä ja tuttavia. Kai olemme niin varmoja toistemme Oikeudesta, ettei ole syytä epäilyyn.


Vaivattomuus, yhteinen taajuus, luottamus. Kyllähän siinä jo niitä yhteisiä tekijöitä on, eikä mielestäni mitään heppoisia määritelmiä Sille Oikealle. Ja ikinä en ole tuntenut hetkenkään epäröintiä suhteen edetessä yhteen muuttoon, kihloihin, ja reilun puolen vuoden päästä avioliittoon, mielestäni tämä on itseltäni mitä selkein merkki että hyvään suuntaan ollaan menossa. Ja kun niitä Weasleyn veljiä ei nyt ollut tarjolla ;D 

kuvat: Pinterest

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Tukkainspiraatiota

Kuten olen aiemminkin maininnut, siskokaasoni (joka opiskelee parturi-kampaajaksi) tulee tekemään hääkampaukseni. Olemme jo yhdessä keskustelleet visioista sitä varten. Koska omat hiukseni ylettävät parhaillaan hiukan yli hartioiden, ovat hiuslisäkkeet tarpeen näyttävää kampausta varten. Tulemme tilaamaan clip-on -pidennykset, koska itselläni on naurettavan kiharat hiukset enkä jaksaisi kiinteiden lisäkkeiden vaatimaa jokapäiväistä hiustenlaittoa.

Itse olin alunperin suunnitellut löysää, rönsyilevää nutturaa, mutta siskollani on hyvänkuuloinen ajatus puoliksi taakse kiinnitetystä hiuksista pienillä leteillä höystettynä. En halua minkäänlaista huntua, enkä tiaroitakaan. Ainoa tiara mitä tällä hetkellä harkitsen, on Pottereissa esiintyvä Korpinkynnen diadeemi. Jota ei ole ilmaantunut Noble-keräilytuotteiden joukkoon kiihkeästä odotuksestani huolimatta!

Tältä se näyttäisi.

Jos joku sattuu bongaamaan näitä jossain sivustolla myynnissä, olen hyvin kiitollinen tiedosta. Itse googlettelen vähintään kerran kuukaudessa, mutta vielä ei ole tullut vastaan... Tällaiselle Potter-fanaatikolle olisi mahtavaa julistaa faniuttaan monella tapaa hienovaraisesti häissään.

Jos diadeemia ei löydy, olemme puhuneet, että hiukseni koristellaan helmihuippuisilla pinneillä. Tulen kaulakoruna käyttämään helmiä, joten teemaa olisi mukava jatkaa hiuksiin. Nyt vielä litania löytämiäni (kiitos Google kuvahaulle) inspiraatiokuvia. Yksikään ei ole tismalleen sellainen kuin haikailen, mutta omaa potentiaalia.




Tämä on lähinnä ajatustani, isommalla kiharamäärällä ja pienemmillä leteillä.





Mitäs pidätte?