Näytetään tekstit, joissa on tunniste kartta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kartta. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. elokuuta 2012

4 yötä

Tänään on menty vauhdilla kahden edellisenkin päivän edestä. Jotenkin sitä alkaa ymmärtämään, että häät ovat ihan kohta (huomaa myös nukkumisen haastavuudessa, liikaa asioita pyörii mielessä) eikä osaa enää ottaa niin rennosti. Hääjuttujen lisäksi tuli kuitenkin myös rentouduttua, hyvä ystäväni joka on töissä Saksassa oli palannut Suomeen lomailemaan, ja tapasimme tyttöporukalla herkuttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia.

No mitäs hääjuttuja sitten? Valmiit paikkakortit tuli yhdistettyä pöytäkyltteihin, niin että lauantaina avustavien henkilöiden on helpompi laittaa pöydät valmiiksi. Hain vanhempieni luota kanistereita boolien valmistelua varten, sekä siskokaasoni tekemän polttarikansion vielä täydennettäväkseni.


Lisäksi, pari päivää sitten havahduimme, että kirkkoonkin olisi hyvä valmistella ohjelmat. Kirkko-ohjelman lisäksi kirkossa jaetaan rullalle käärittynä vielä pieni kartta Porin keskustasta. Tienvarsiopasteet ohjaavat vieraat läheiselle parkkialueelle, joten tein vielä kartan jonka avulla ulkopaikkakuntalaiset löytävät juhlapaikalle. Mukavaa touhua kyllä, yksi mukavimmista häihin valmistautumistöistä on ollut tuo karttojen väkertäminen ^_^

lauantai 28. tammikuuta 2012

Kartta!

Taas saa yhden asian ruksittaa pois tekemättömien asioiden listalta! Mikäli muistatte, päätin viime vuonna, että tulen piirtämään kutsun oheen "lisälapulle" tyylitellyn kartan. No, siitä en olekaan sen päätöksen jälkeen puhunut mitään, koska piirtäminen ei vain ole sujunut. Tänään kuitenkin, vapaapäivästä intoutuneena, avasin rakkaan ystäväni Photoshopin, ja ryhdyin leikittelemään Google mapsin ja satunnaisten kuvien kanssa. Ja siitähän syntyi, sulhasen sanojen mukaisesti, varsin tyylikäs kartta!



Kuten huomaatte, kovin informatiivinen kartta ei ole, ihan vain pienen kokonsakin vuoksi. Tämän tueksi tulee kuitenkin vielä sanalliset ohjeet lisäohjelappuselle, ja luonnollisesti tienvarsikylttejä. Karttaan lisäilen vielä myöhemmin parkkipaikkamerkintöjä, koska suoraan juhlapaikan edessä ei ole kuin muutama satunnainen ruutu. Mutta muuten, tässä se nyt olisi. Mitäs sanotte?  

maanantai 19. syyskuuta 2011

Kutsuideointia

Pitkästä aikaa blogin puolella! Lähiaikoina häihin liittyvä tuskastelu on liittynyt pitopalvelun metsästykseen, ja sen kiroamiseen sitten kun kukaan ei vastaa tarjouspyyntö-viesteihin. Mielenkiintoista asiakkaiden hankkimista yhdeltä jos toiselta yritykseltä...

Mukavampaa ajanviettoa on ollut, kun olen miettinyt Photoshopin avustuksella kutsukorttimme tekstin muotoa ja ulkonäköä. Erilaisilla ilmaisilla fonttisivustoilla on tullut pyörittyä (kaikista kivoista kelttityylisistä fonteista puuttuu ääkköset!), ja tällä hetkellä ykkössuosikkina minun ja sulhon mielestä on fontti nimeltään: Dumbledor 1 Wide

Olen melko ihastunut myös fontin nimeen =D

Tässä ulkonäkönäytettä siitä, ja samalla melko varma kutsuteksti.


Ihana monogrammi on kotoisin täältä
Kutsutekstin idea taas löytyi naimisiin.infon foorumeilta, voin sanoa että oli työn ja tuskan takana löytää jotain mieleistä, kun mitään turhan muodollista emme kaipaa ja runoiluista en tykkää yhtään.

Ylläolevan kutsun lisäksi tulee siis lisäinfolappunen sekä kartta kirkosta juhlapaikalle. Kartta tulee olemaan työläin, sillä haluan piirtää sen itse enkä vain käyttää google mapsia. Olenkin jo kuvahaun avustuksella löytänyt hienoja inspiraatiokuvia karttaa varten, nyt pitäisi vain alkaa piirtämään. Allaolevista inspiraatiokuvista pidän eniten alimmaisesta.