maanantai 19. syyskuuta 2011

Kutsuideointia

Pitkästä aikaa blogin puolella! Lähiaikoina häihin liittyvä tuskastelu on liittynyt pitopalvelun metsästykseen, ja sen kiroamiseen sitten kun kukaan ei vastaa tarjouspyyntö-viesteihin. Mielenkiintoista asiakkaiden hankkimista yhdeltä jos toiselta yritykseltä...

Mukavampaa ajanviettoa on ollut, kun olen miettinyt Photoshopin avustuksella kutsukorttimme tekstin muotoa ja ulkonäköä. Erilaisilla ilmaisilla fonttisivustoilla on tullut pyörittyä (kaikista kivoista kelttityylisistä fonteista puuttuu ääkköset!), ja tällä hetkellä ykkössuosikkina minun ja sulhon mielestä on fontti nimeltään: Dumbledor 1 Wide

Olen melko ihastunut myös fontin nimeen =D

Tässä ulkonäkönäytettä siitä, ja samalla melko varma kutsuteksti.


Ihana monogrammi on kotoisin täältä
Kutsutekstin idea taas löytyi naimisiin.infon foorumeilta, voin sanoa että oli työn ja tuskan takana löytää jotain mieleistä, kun mitään turhan muodollista emme kaipaa ja runoiluista en tykkää yhtään.

Ylläolevan kutsun lisäksi tulee siis lisäinfolappunen sekä kartta kirkosta juhlapaikalle. Kartta tulee olemaan työläin, sillä haluan piirtää sen itse enkä vain käyttää google mapsia. Olenkin jo kuvahaun avustuksella löytänyt hienoja inspiraatiokuvia karttaa varten, nyt pitäisi vain alkaa piirtämään. Allaolevista inspiraatiokuvista pidän eniten alimmaisesta.

4 kommenttia:

  1. Uusi lukija ilmoittautuu:
    Ihanan erilainen hääblogi! Ja vau noita kutsumietintöjä, varsinkin karttaideasta tykkään :)

    VastaaPoista
  2. hei, tervetuloa! ^^

    Joo ite kanssa ihastuin noihin karttoihin kun googlettelin kokeeksi että millaisia ihmisillä on ollut. Satumaakartta <3

    VastaaPoista
  3. Tuo karttajuttu vaikuttaa ihanalta mutta työläältä idealta! Jos itsellä piisaisi kärsivällisyys voisi tuollainen olla meillekin kiva, mutta eipä riitä :D

    VastaaPoista
  4. Ite olen juurikin tuollainen piirtäjänäpertäjä. Väritysvaiheessa saatan kyllä tuskastua xD

    VastaaPoista