Haaste: Mistä tunnistit sen oikeasi?

Kun nyt haasteputken avasin, niin kirjoitellaan saman tien toinenkin :D. ChoCo haastoi tulevia vaimoja kertomaan, mistä tietävät ja tunnistivat sen miehensä juuri Siksi Oikeaksi, jonka kanssa avioliittoon kannattaa astua.

• Kaikki on alusta asti niin kovin vaivatonta, emme ole vieläkään - 2,5 vuoden yhdessäolon jälkeen - kertaakaan kunnolla riidelleet. Pientä kinailua väsyneenä tai nälkäisenä tietenkin, mutta ei ikinä vielä mitään heitellään astioita ja huudetaan päät punaisina -tappelua. (ja tiedän olevani kykenevä myös tällaiseen riitelyyn parisuhteessa - tarvittaessa.) Vaikka olemme perusluonteiltamme melko erilaisia, ilmeisesti jollain tasolla natsaa niin täydellisesti, että riidan aihetta ei ole tullut. Ja, minun mielestäni, love is meant to be effortless ^^

• Ensi hetkestä alkaen olemme olleet samalla taajuudella. Ensimmäiset treffimme kestivät yli viisi tuntia, kun puhuttavaa oli vain niin paljon. Tarvitsen miehen, joka arvostaa asioita joita minä arvostan (kuva yllä), vaikka ei niitä aina ymmärtäisikään. 

• Välillämme on hyvin tukeva luottamus, kumpikaan ei ole koskaan ollut suuremmin mustasukkainen, vaikka molemmilla on vastakkaisen sukupuolen ystäviä ja tuttavia. Kai olemme niin varmoja toistemme Oikeudesta, ettei ole syytä epäilyyn.
  
  

Vaivattomuus, yhteinen taajuus, luottamus. Kyllähän siinä jo niitä yhteisiä tekijöitä on, eikä mielestäni mitään heppoisia määritelmiä Sille Oikealle. Ja ikinä en ole tuntenut hetkenkään epäröintiä suhteen edetessä yhteen muuttoon, kihloihin, ja reilun puolen vuoden päästä avioliittoon, mielestäni tämä on itseltäni mitä selkein merkki että hyvään suuntaan ollaan menossa. Ja kun niitä Weasleyn veljiä ei nyt ollut tarjolla ;D 

kuvat: Pinterest

Unelmien prinssi

Huh, onpas tullut pitkä blogitauko! Eikä edes mistään erityisestä syystä, olen lomaillut koko tämän ajan, ensialkuun pikkuflunssassa ja sitten ihan puhtaasti vain joululomaillut. Tulipa siis blogilomakin huomaamatta.

Nyt siis, kevyenä aloituksena, paluuna blogimaailmaan, vastaus Aurinkoprinsessan herttaiseen blogihaasteeseen. Tehtävänä oli kertoa, millaisesta miehestä sitä tuli haaveiltua teini-ikäisenä, ja kuinka se tuleva aviomies näistä visioista eroaakaan.

14-vuotiaana nörttiromantikkona luin yhtä aikaa fantasiaa ja Einsteinin elämäkertaa, koristelin matikan vihkojen reunat Frodo-piirustuksilla ja haaveilin vähintään 190-senttisestä vaaleasta ja älykkäästä miehestä (tai no pojasta silloin..), joka on hauska ja ironinen, mutta vain minulle. Oli tärkeää etteivät ystäväni vain varastaisi kyseistä komistusta, ja siksi vain minun tuli ymmärtää poikaa! Pikkupaikkakunnan yläastetta käyvänä haaveilin luonnollisesti pojasta, joka laillani lukisi paljon ja ymmärtäisi muutenkin asioita joista silloin pidin.

IhQuja poikia silloin joskus.

No entäs sitten se johon päädyin? Sulho on minua huimat kolme senttiä pidempi, mutta onneksi sentään vaalea ja älykäs =D. Hän nauttii laillani hyvistä kirjoista ja paremmista elokuvista, ja ymmärtää minua niin kuin nörtti vain voi toista ymmärtää.

Sulholla on myös tarpeeksi omia harrastuksia, niin että saan rauhassa lukea ilman keskeytyksiä. Ja kuten sulhon kaverityttö minulle ihmetteli, tyttönirsolle miehekkeelleni minä olin sitten se joka vihdoin "kelpasi!"