perjantai 17. elokuuta 2012

Opastekyltit tehty


Eilen illalla siirryimme sulhon vanhempien tontille, väsäämään opastekylttejä hääpaikalle. Olin aiemmin esitellyt inspiraatiokuvaani kylteistä sulholle ja tulevalle appiukolle ja kylttejä varten oli etsitty kehysmateriaalia mökkitontilta. Itse olin kaivanut esiin yläasteaikaisia öljyvärimaalauksia, pohjustanut ne uudelleen ja maalannut ja tussannut kylttimme siltä osin valmiiksi.


Ja tällainen lopputulos sitten syntyi. Nyt on tienvarsia varten valmiina kahdeksan tällaista kylttiä, sekä kolmijalan varassa seisova kyltti juhlapaikan ovelle. Kehyspuuna taidettiin käyttää pääasiassa pihlajaa, mutta oli siellä muitakin puita.

Olen kyllä todella tyytyväinen lopputulokseen. 

1 kommentti: