sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Pöytäkoristelusta

Nyt kun häihin on tasan viisi kuukautta (!) voisi olla aika valottaa hiukan pöytäkoristesuunnitelmia. Juhlapaikan puolesta pöydille tulee kauniisti kirjaillut valkoiset pöytäliinat, mitkä eivät juhlapaikan hallitsevien vihreiden seinien ansiosta kaipaa enää teemavärin mukaisia kaitaliinoja tai muita vastaavia.

Pöydille tulee liljoista ja mahdollisesti muista valkoisista kukista ja vihreistä lehdistä koostuvia kukka-asetelmia vihreisiin maljoihin. Mutta vuorotellen kukka-asetelmien kanssa pöytiin tulee tällaisia koristemaljakoita:

Helmet ja nopat vähän tarkemmin sekaisin aseteltuina vielä.

Olemme hankkineet Kodin Terrasta sekä kirkkaita että vihreitä lasihelmiä. Niiden pariksi laitetaan sitten joko vihreitä tai kirkkaita noppia tuollaisiin kantikkaisiin Ikean maljakoihin. Mieheke enemmässä määrin ja minäkin pidämme kumpikin erilaisista peleistä, joten nopat sopivat meille hyvin pöytäsomisteiksi.

Lisäksi noppamaljakoiden vuorottelu kukkien kanssa leikkaa kustannuksia mukavasti, kukat ovat kuitenkin huomattavasti kalliimpia. 

Kukka- ja noppa-asetelmien lisäksi pöytiin tulevat luonnollisesti pöytänumerokyltit, paikkakortit sekä servetit ja "käsiohjelmat" kaikille vieraille, kaikki noudattaen vihreä-valkoista teemaa.
Sitten kun saan keksittyä millaiset paikkakortit haluamme, teen mahdollisesti koekattausta.

Mitäs pidätte maljakkoideasta?

6 kommenttia:

  1. Aika jännä idea! En ole aiemmin törmännytkään noppiin maljakoissa. Kiva twisti. :)

    VastaaPoista
  2. Näin pelaamistakin harrastavan nörtin näkökulmasta ihan mielettömän hyvä idea! :)

    Niin se aika vaan hupenee, itsekin juuri huomasin tuosta blogin häälaskurista että aikaa on nelosella alkava luku ja hetkellisesti tuntui että todella alkaa oksettaa. Mitähän se jännitys on sitten lähempänä. :D

    VastaaPoista
  3. Tykkään tuosta noppa ideasta varsinkin kun se kuvastaa teitä siitä, että tykkäätte pelata lautapelejä :)

    VastaaPoista
  4. Eksyin sivuillesi ja alkoi ihan jännittää :D Meillä on häät syyskuun 8. päivä, enkä ole ottanut mitään stressiä :)
    Kaikenlaista on jo varattuna, mutta mitään koristuksia emme edes meinaa tehdä.. ei hääkarkkeja, ei mitään sellaista. Aika pelkistettyä siis.
    Mutta juuri eilen varasin häämatkan :) Sinne lähdetään suoraan häistä :)

    Oikein paljon onnea suunnitteluun, suuren päivä odotteluun ja tulevaisuuteen miehenä ja vaimona! <3 <3

    VastaaPoista
  5. Hauska idea! Ihana aina kun häissä on tuollaisia pieniä yksityiskohtia, jotka kertoo jotain hääparista. Ne luo heti semmoista tunnelmaa ja henkilökohtaisuutta, häät saa ikäänkuin "kasvot", eli ei oo kenen tahansa häät. :) Tykkään!

    VastaaPoista