lauantai 7. heinäkuuta 2012

Hääkengät vaihtoon ja muita Helsingin löytöjä

Teimme eilen sulhon kanssa päiväseltään shoppailureissun Helsinkiin, puuttuvia hääkamppeita etsimään. Retken varsinainen missio oli mennä ostamaan puvun liivi frakkipalvelu Namista. Olin kuitenkin jättänyt soittovarmistamatta nettisivujen ajantasaisuuden, ja kaipaamaamme liiviä oli vain vuokravalikoimassa jäljellä. Ilman jäätiin siis.

Kaikkea muuta onneksi löytyi.


"Ihan vahingossa" raahasin miehekkeen Bulevardille ja Minna Parikan liikkeeseen. Olen vuosikausia haikaillut Parikan kenkiä itselleni, ja koska ensi viikolla on syntymäpäiväni, sain hyvän syynkin syytää naurettavan suuren rahamäärän yhteen pariin kenkiä (hirmuisesti olisi tehnyt mieli myös samanväristä kirjekuorilaukkua, mutta sain puhuttua järkeä itselleni...).

Koska kenkien väri on niin täydellinen, saavat aiemmin hääkengiksi kaavaillut Vivienne Westwoodini jäädä hyllylle odottamaan parempia päiviä.


Ihkaensimmäiset Parikkani ovat siis metallinvihreät ballerinat, joiden nimi on Edith. Olen haikaillut Adidaksen tennareista siivekkäitä kenkiä, mutta kyllä siivekkäät ballerinat veivät voiton ^_^. Nyt pitäisi vain malttaa olla käyttämättä näitä ennen häitä!


Stockmannilta tarttui mukaan neljä upean pullonvihreää kravattia - sulhaselle, kahdelle bestmanille sekä isälleni. Alamme sulhon kanssa jo luopumaan toivosta, että löytäisimme jostakin vihreän puvun liivin. Hyvä kakkosvaihtoehto tuleekin olemaan musta liivi, mikä sekin tulee olemaan kyllä tyylikäs. Onneksi täydellisen väriset kravatit sentään löytyivät.


Viimeinen löytö ei ensin ajateltuna varmaan yhdistyisi mitenkään häihin. Mieheke harrastaa Warhammer 40k -roolipelejä, ja Fazerin kahvilassa lekotellessamme välähti - miksemme laittaisi harrastusfiguureja kakun päälle! En ole millään löytänyt mieleistä hääparia kakun päälle, joten miksemme hyödyntäisi tässäkin harrastuksiamme. Varsinaiset ihmis( tai haltia-, örkki-, kääpiö-....)figuurit ovat kuitenkin sen verran pieniä, että poikkesimme Games Workshoppiin ja ostimme kaksi lohikäärmettä kakkujen päälle.

 Liskoille laitetaan ratsastajat, jotka voivat sitten kuvastaa meitä =D. Mieheke työllistyykin nyt seuraavan puolitoista kuukautta kasaamaan ja maalaamaan lohikäärmeitä sopivan vihreiksi.


Taas saatiin siis muutama murhe pois niskoilta, ja täydelliset hääkengät löytyivät. Ei lainkaan turha reissu siis, vaikka sitä, mitä hakemaan lähdettiin, ei löytynytkään.


4 kommenttia:

  1. Onpas hauska idea laittaa noita warhammereita hääkakun päälle. Voisin ehdottaa tota joskus omallekin miehelle, mutta se harratsaa tota 40000 Tyranideja niin ne ei ole kauhean kauniita :D

    VastaaPoista
  2. Meillä on kans virallinen armeija eldareita, ja nuo ovat fantasy battlen puolelta, mutta tarpeeksi läheltä :DD

    VastaaPoista
  3. Nuo kengät on ihanat! Ja figut loistava idea! :D

    VastaaPoista
  4. Oon kyl niin in lööv noihin kenkiin, millään malttais olla sisäänajamatta niitä ulkona :D

    VastaaPoista