we heart it -sivustoa selaillessa löysin ihan mahtavan hääkakun, tuli sellainen olo että pitäisikö itsekin pistää suunnitelmat uusiksi ja tehdä jotain tämän kaltaista:
torstai 9. helmikuuta 2012
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Rakkaus, osa I
"Darcyn ilo ja onnellisuus tästä odottamattomasta vastauksesta oli sykähdyttävän suuri; mutta hän kykeni kuitenkin tulkitsemaan niitä niin järkevästi ja lämpimästi kuin kiihkeästi rakastuneen miehen ylimalkaan voi olettaa kykenevän. Jos Elizabeth olisi rohjennut kohottaa katseensa maasta, olisi hän voinut panna merkille, kuinka ihmeellisesti tuo autuas onnentunne kirkasti hänen rakastajansa kasvot; mutta vaikkakaan hän ei voinut sitä nähdä, voi hän ainakin kuunnella; ja hänen oma sydämensä oli ratketa hiuduttavasta hurmiosta."
Jane Austen, Ylpeys ja ennakkoluulo
" "Odottakaa hetkinen!" Ron tokaisi. "Me ollaan unohdettu jotain!"
"Mitä?" Hermione kysyi.
"Kotitontut, ne on kai kaikki alhaalla keittiössä?"
"Tarkoitatko, että meidän pitäisi hakea ne taistelemaan?" Harry kysyi.
"En", Ron sanoi vakavissaan, "tarkoitan, että meidän pitää sanoa niille, että häipyvät täältä. Ei kai me haluta lisää Dobbyja? Ei me voida käskeä niitä kuolemaan meidän puolesta -"
Kuului kalinaa, kun basiliskin hampaat ryöppysivät Hermionen sylistä. Hän juoksi Ronin luo, heittäytyi hänen kaulaansa ja suuteli häntä suoraan suulle. Ron heitti hampaat ja luudanvarren käsistään ja vastasi sellaisella innolla, että nosti Hermionen ilmaan."
J. K. Rowling, Harry Potter ja kuoleman varjelukset"Mitä?" Hermione kysyi.
"Kotitontut, ne on kai kaikki alhaalla keittiössä?"
"Tarkoitatko, että meidän pitäisi hakea ne taistelemaan?" Harry kysyi.
"En", Ron sanoi vakavissaan, "tarkoitan, että meidän pitää sanoa niille, että häipyvät täältä. Ei kai me haluta lisää Dobbyja? Ei me voida käskeä niitä kuolemaan meidän puolesta -"
Kuului kalinaa, kun basiliskin hampaat ryöppysivät Hermionen sylistä. Hän juoksi Ronin luo, heittäytyi hänen kaulaansa ja suuteli häntä suoraan suulle. Ron heitti hampaat ja luudanvarren käsistään ja vastasi sellaisella innolla, että nosti Hermionen ilmaan."
"- Voi, sinä annat minulle toivoa ja rohkeutta eikä minulla ole antaa vastalahjaksi muuta kuin tyhjät kädet ja sydän täynnä rakkautta, huudahti professori lumoutuneena.
Jo ei voinut oppia käyttäytymään säädyllisesti. Professorin lausuessa sanat he seisoivat portailla ja Jo pani kätensä professorin käsiin ja kuiskasi hellästi:
- Nyt ne eivät ole tyhjät. Sitten hän suuteli Friedrichiään sateensuojan alla.
Se oli kauheaa, mutta Jo olisi tehnyt niin vaikka pensasaidalla istuvat harmaavarpuset olisivat olleet ihmisiä. Hän oli tosiaan kovin rakastunut ja unohti sillä hetkellä kaiken muun paitsi oman onnensa."
Louisa M. Alcott, Viimevuotiset ystävämmeSe oli kauheaa, mutta Jo olisi tehnyt niin vaikka pensasaidalla istuvat harmaavarpuset olisivat olleet ihmisiä. Hän oli tosiaan kovin rakastunut ja unohti sillä hetkellä kaiken muun paitsi oman onnensa."
kuvat: we heart it
tiistai 7. helmikuuta 2012
Hääkuvia
Sääli ettemme asu Birminghamissa, törmäsin näet hääsivustoilla surffaillessa kuvaajaan nimeltä Steve Gerrard, jonka ottamia hääpotretteja rakastan! Tässä muutamia suosikkejani.
Kuvat: Steve Gerrard Photography
(Huomasin ihastuvani USEAAN kuvaan, joissa merkittävässä roolissa on huntu, hmm... Pitää ehkä harkita moista asustetta uudelleen)
perjantai 3. helmikuuta 2012
Otoksia Porin häämessuilta
Viime sunnuntaina tuli käytyä ystäväkaason kanssa häämessuilla täällä Porissa. Väkeä piisasi alusta asti tungokseksi asti, ja näytteilleasettajia olikin runsaasti. Tuli huomattua, että itsellä on jo asiat aika hyvin järjestyksessä, eli monilla näytteilleasettajilla ei "ollut mitään annettavaa." Potentiaalisia hääkuvaajia löytyi pari vaihtoehtoa, ja mahdollinen häämeikkaaja! Tästä lisää mahdollisesti myöhemmin..
Näimme myös yhden hääpukunäytöksen ennen poistumista, ja oli kyllä hienoja pukuja ja kampauksia ja kimppuja! Lisäksi näytöksen malleiksi oli värvätty tanssikoululaisia, ja esityksessä soi erilaisia kappaleita, joiden tahtiin oli ajoittaista tanssahtelua, mukavan erilaista. Tässä muutamia tunnelmakuvia.
Samaisena messupäivänä tuli myös askarreltua taas iso kasa kutsukortteja ja vietettyä muutenkin laatuaikaa kaason kanssa. Vähän kyllä mietiskeltiin, että miten miehet todella viihtyvät häämessuilla, me molemmat koimme tapahtuman niin tyttöelämykseksi, ja ainakin oma sulhoni olisi suoraan sanottuna kärsinyt jos tuonne olisi raahattu =D
Näimme myös yhden hääpukunäytöksen ennen poistumista, ja oli kyllä hienoja pukuja ja kampauksia ja kimppuja! Lisäksi näytöksen malleiksi oli värvätty tanssikoululaisia, ja esityksessä soi erilaisia kappaleita, joiden tahtiin oli ajoittaista tanssahtelua, mukavan erilaista. Tässä muutamia tunnelmakuvia.
![]() |
| Jos pitäisimme maalaishäät, voisin niin nähdä itseni keskimmäisessä puvussa. Ja miljöökuvaukset viljapellossa! |
![]() |
| Rakastan violetin puvun pituutta. Mahtava tapa esitellä näyttäviä kenkiä. |
![]() |
| Suosikkipukuni näytöksessä, Sincerityä. Jos en omistaisi jo pukua, kävisin sovittamassa! =D |
![]() |
| Myös dramaattisia tummia pukuja oli nähtävillä, reunimmainen oikealla oli kaasoni suosikki. |
![]() |
| Kaasomekkoja, lyhyitä oli ikävän vähän. Vasemman reunan vihreä sävy <3 |
![]() |
| Vinkkejä myös sulhaspukeutumiseen. Taidamme edelleen olla perinteisen puvun kannalla. |
Samaisena messupäivänä tuli myös askarreltua taas iso kasa kutsukortteja ja vietettyä muutenkin laatuaikaa kaason kanssa. Vähän kyllä mietiskeltiin, että miten miehet todella viihtyvät häämessuilla, me molemmat koimme tapahtuman niin tyttöelämykseksi, ja ainakin oma sulhoni olisi suoraan sanottuna kärsinyt jos tuonne olisi raahattu =D
lauantai 28. tammikuuta 2012
Kartta!
Taas saa yhden asian ruksittaa pois tekemättömien asioiden listalta! Mikäli muistatte, päätin viime vuonna, että tulen piirtämään kutsun oheen "lisälapulle" tyylitellyn kartan. No, siitä en olekaan sen päätöksen jälkeen puhunut mitään, koska piirtäminen ei vain ole sujunut. Tänään kuitenkin, vapaapäivästä intoutuneena, avasin rakkaan ystäväni Photoshopin, ja ryhdyin leikittelemään Google mapsin ja satunnaisten kuvien kanssa. Ja siitähän syntyi, sulhasen sanojen mukaisesti, varsin tyylikäs kartta!
Kuten huomaatte, kovin informatiivinen kartta ei ole, ihan vain pienen kokonsakin vuoksi. Tämän tueksi tulee kuitenkin vielä sanalliset ohjeet lisäohjelappuselle, ja luonnollisesti tienvarsikylttejä. Karttaan lisäilen vielä myöhemmin parkkipaikkamerkintöjä, koska suoraan juhlapaikan edessä ei ole kuin muutama satunnainen ruutu. Mutta muuten, tässä se nyt olisi. Mitäs sanotte?
perjantai 27. tammikuuta 2012
Uusia tuulia
Tulipas illan ratoksi (koulutehtäviä vältellessä..) väsäiltyä uutta järjestystä blogipohjaan, alkoi olla niin paljon tavaraa sivupalkissa että toimii mielestäni näin kahtia jaettunakin. Mitäs pidätte? Bannerikin vaati samalla vähän modausta. ^^
Tänä viikonloppuna on luvassa häihin liittyvää ohjelmaa, olemme näet menossa ystäväkaason kanssa Porin häämessuille! Niiltä toivottavasti kuvamateriaalia ja tunnelmia sitten ensi viikolla luvassa. Mitä näytteilleasettajia etukäteen vilkuilin, niin alkaa kyllä olla kaikki heidän asiansa jo järjestyksessä. Mutta aina sitä voi mennä ihmettelemään, ainakin hääauto on sellainen, mitä ei Porista tunnu löytyvän!

kuvat: we heart it
torstai 26. tammikuuta 2012
Tällä hetkellä työstössä
Rajapyykin tehtävälistasta innostuneena pääsin heti toimeen. Tuli haettua tukusta servetit ja harjoiteltua taittelumallia (esittelen sitten kun voin näyttää koko "kattauksen"), ja nyt työstän servetin päälle tulevaa "käsiohjelmaa." Ajatuksena on siis tehdä vihkonen, johon tulee sekä menu että ohjelma, ja kaikki saavat sen sitten pitää muistona.
Vihkosen koko tulee olemaan sen verran pieni, että siihen tulee kaksi paperiarkkia sisäkkäin, eli sisäsivuja tulee yhteensä kuusi. Ohjelma ja menu vievät näistä neljä, ja ns. kansilehdelle olen pohdiskellut sisällöksi jotain kivaa sitaattia "sisäänheittona."
Tämän hetken voittajaehdokas alla.
Tämän hetken voittajaehdokas alla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

















