Kuva: bridefinds.com |
Ensimmäistä kertaa alkaa vähän ahdistamaan tuo sivupalkissa tikittävä, ah-niin-soma laskuri. Kolme kuukautta hääpäivään ja sen sata asiaa tekemättä!
Tällä viikolla on tullut kiroiltua runsaasti kutsukorttien parissa. Mikä älynväläys oli haluta kaikki teksti juuri sen väriselle paperille, ettei sitä löydy mistään, joutuu itse värjäämään paperin ja sitten kiroamaan kun tulostin rynttää värjäyksestä taipuneen paperin... Ja sitten kun sulhaselle esittelee ylpeänä ensimmäistä valmista kutsua, alkaa tekemisprosessiin täysin osallistumaton mies pohtimaan, että onko se nyt kumminkaan oikeanlainen 0_o.
Joo.
Kutsut ovat kuitenkin jo hyvin lähellä valmista, ja lisäksi tällä viikolla kirkon varausta vahvistaessa varmistui myös pappi. Saimme juurikin sen papin ketä olimme kaavailleet ja samalla myös kanttorin puhelinnumeron. Nyt pitäisi vain keskustella sulhon kanssa mitä musiikkeja kirkkoon kaipaisimme, jotta voisi sitten konsultoida kanttoria.
Hääpukuni on jo viety pienennettäväksi (kaaso sai vollottaa ensimmäiset kyyneleensä pukua soviteltaessa) ja sulhaselle, bestmaneille ja morsiamen isällekin on löytynyt oikeansävyisen vihreät kauluspaidat (jotka tosin pitäisi vielä ostaa..).
Että kyllä nämä asiat tässä koko ajan etenevät.
Ehkä oleellisimmat vielä puuttuvat ovat tienvarsiopaskyltit sekä hääkakun päälle tuleva pari. Sekin oli tarkoitus väkertää itse, mutta se oli myös tarkoitus aloittaa tuolla tammikuun tienoilla että.. Niin. Etsy-surffailua edessä siis =D