maanantai 14. marraskuuta 2011

Hääkakkukokeilu nro 1

Isänpäivän kunniaksi tuli leivottua kakku, ja päätin samalla tehdä ensimmäisen makukokeilun hääkakkua ajatellen.

Kakkupohjana käytin jo aiemmin hyväksi todettua suklaakakun ohjetta, joka on peräisin erinomaisesta suklaakeittokirjastani, Suklaaunelmat


Hiukan modasin kirjan ohjetta, jätin pois mantelin koska siitä ei tykätä, sekä maissisiirapin jota kaapeistani ei löydy. Käytetty ohje:

200 g rasvaa
2 dl sokeria
3 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
1 dl leivontaan tarkoitettua kaakaojauhetta

Pane voi ja sokeri kulhoon ja vatkaa kevyeksi ja kuohkeaksi. Vatkaa sekaan munat vähitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Siirrä taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 180-asteisessa uunissa 30-35 minuuttia, kunnes kakkuun keskelle työnnetty cocktail-tikku tulee puhtaana ulos.

**

Hääkakkutarkoitukseen kakku olisi liian pieni, sain tuon kokoisena kakun halki vain kerran korkeuden puolesta. Isänpäiväksi tuo kuitenkin oli passeli =).
Täytekokeiluksi tuli jo aiemmin mainittu kirsikkahillo sekä kermavaahtoa. Kirsikkahillon maku oli liian vaimea ja se hävisi miltei täysin kakun suklaisuuteen. Ei siis toimiva vaihtoehto hääkakkuun.
Kakun kuorrutin kermavaahdon päälle asetetulla sokerimassalla. Käyttämäni sokerimassa oli jo hiukan vanhaa, joten se repeili herkästi kaulitessa. Lisäksi olin unohtanut ostaa tomusokeria, joten käytin kaakaojauhetta tarttumista ehkäisemässä. Toimi kuitenkin yllättävän hyvin, ja antoi kakulle perunaleivosmaisen ulkonäön.

Hyvin maistui.
Yhteenveto: Kakkupohja erittäin toimiva, tulee melko varmasti käyttöön hääkakkuun. Hillovalinta ei toiminut, seuraavaksi kokeiluun mustaherukka. Ja sokerimassa mahtavaa, ei ollut liian makeaa kuten pelkäsin etukäteen. Seuraavassa kokeilussa hakuun myös hääkakun ulkonäkö ^^.

Lauantaina Tampereen shoppailuretkeltä tarttui Ullanunelmasta mukaamn valkoista, tuoretta sokerimassaa, seuraava kakkukokeilu sitten siitä! =)

perjantai 11. marraskuuta 2011

Hääkakkuideointi edistyy

Pitkästä aikaa tekstiä hääkakusta, olen näet saanut hieman suunnittelua aluilleen.

Olen päättänyt, että koska on tehtävä neljä kakkua, ainakin osa niistä saa olla erimakuisia. Kaikki kakut kuitenkin koristellaan samalla lailla, valkoisella sokerimassalla vihreillä koristuksilla (mitä ne koristukset ovat, on vielä epäselvää).
Tänään harjoittelin isänpäivää varten sokerimassan kanssa, myöhemmin sitten kuulette miltä maistui. Kyseinen isänpäiväkakku oli myös ensimmäinen makukokeilu.

Ensimmäisenä makuvaihtoehtona on suklaatäytekakku, joka on täytetty kirsikkahillolla ja kermalla. Yleensä suklaa+kirsikka on yksi mahtavimmista yhdistelmistä, ja on molempien, minun ja miehen suosikkeja. Palaan ohjeen kanssa vielä asiaan =)

kuvat: google ja pinterest
Tässä muutamia ulkonäöllisiä inspiraatioita, kakku tulee tosin olemaan tarjottavana nelitasoisella porrastelineellä, eikä klassisena amerikkalaisena "kekona."
Monessa inspiraatiokuvassani esiintyy raita kakun alaosassa, kuvittelisin että se voisi olla omissakin kakuissa kiva (ja helppo toteuttaakin). Myöskin viidennen kakun ympärillä oleva helminauha on ihanan näköinen. Yhden kakuista päälle tulee luonnollisesti hääpari, mutta muiden kolmen päällikoristeet ovatkin sitten ongelma. Periaatteellisesti en halua käyttää kukkia, mielestäni kakkujen eikä minkään muunkaan päällä saa olla mitään mitä ei voi syödä (paitsi juurikin se hääparipatsas).

Kakkujen "kylkikoristeina" etenkin kangaslaskosten näköinen massa voisi olla hienoa, ehkä laskoksiin voisi sitten vihreällä laittaa "kirjailua."
Kuvissa kokonaan vihreä kakku voisi olla hieno värit toisin päin käännettyinä. Ja valkoisen kakun koristeet ovat lähinnä unelma, eivät taida koristelijan taitoni ihan siihen riittää ^^'

kuva täältä
Läpileikkaukseltaan kaunis kakku on yllänäkyvässä isossa kuvassa, suklaakakku vaalealla ympäröitynä on herkullisen näköistä.

torstai 10. marraskuuta 2011

Kaasot ja morsiustyttö

Häidemme avustajia "minun puoleltani" tulee olemaan kaksi kaasoa - pikkusiskoni ja hyvä ystäväni - sekä silloin 6-vuotias kummityttöni.

Pikkusiskoni opiskelee parturi-kampaajaksi, hän siis tulee toteuttamaan hääkampaukseni (ja toivottavasti meikinkin, sitäkin heille opetetaan ja itse olen ihan räppäkäpälä meikkauksen suhteen...). 
Ystäväkaasoni tuntuu ajoittain olevan innostuneempi häistäni kuin itse olen (kohta jo askarrellaan, Maiju! =D), mikä onkin mahtavaa, lähiaikoina hän onkin urakalla patistanut sulhoa nimeämään vihdoin viimein bestmaninsa, ja hänen kiinnostuneisuutensa saa itsenikin ahkerammin suunnittelemaan että on sitten aina jotain kerrottavaa. Ystäväkaaso on myös aikanaan käynyt kanssani saman taidealan koulutuksen, eli voin luottaa hänen esteettiseen silmäänsä ja antaa juhlapaikan koristelun huoletta hänen vastuulleen jos en itse ehdi paikalle hääaamuna.

Kaasojen ja morsiustyttöjen pukeutumista on myös mietitty jo jonkin verran. Hääpukuliikkeeni myy aivan mahtavia Alexia designin juhlapukuja, (joiden hintoja en ole kyllä vielä tiedustellut) joiden valikoimista melko varmasti tulevat puvut sekä morsiustytölle että kaasoille. Mahtavaa tässä olisi se, että kaikkien puvut olisivat saman värisiä, mutta kaasotkin saisivat valita mieleisensä mallin. Molemmat tosin ovat ilmoittaneet, että haluavat polvipituiset puvut, ja muutenkin heidän makunsa on hyvin samantyyppinen.


Morsiustytölle näytin mallistoja viikonloppuna ja hän valitsi suosikikseen tämän puvun.
Kaasojen makua ajatellen kasasin pienen kollaasin Alexian valikoimista, polvimittaisia pukuja oli runsaasti vähemmän kuin pitkiä, mutta oli noissakin valinnanvaraa. Lisäksi monia pukuja oli mahdollista saada erilaisilla korosteväreillä halutessaan.
Vihreän puvun lisäksi kaikille tulee (ivoryn-)valkoiset bolerot, valkoiset kengät ja jonkinlaiset laukut, luultavasti clutchit. Koruasiaa en ole vielä miettinyt.


maanantai 7. marraskuuta 2011

Kirkkomusiikki

Muista blogeista inspiroituneena olen mietiskellyt kirkkomusiikkia. En pidä mistään "perinteisestä", ja tuttavapariskunnalla muutama vuosi sitten oli häämarssinaan Star Warsin Imperial March. Tästä inspiroituneena pyörin YouTubessa, ja löytyi vaikka mitä kivaa! Tulee ihan valinnanvaikeus..

Ensimmäisenä tällaisen Harry Potter-fanaatikon ehdoton valinta



Seuraava leffatune voisi olla toteutukseltaan toimivin



Ja koska nyt yksinkertaisesti rakastan Star Warsia, voisi tämä olla mukavan morsianmainen



Lord of the Rings on myös ystävä monen vuoden takaa, ja harva asia on niin kaunista kuin LotRin soundtrack.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Hääkarkkioivallus

Jonkin aikaa sitten mieleeni tuli (mielestäni) aivan mahtava oivallus hääkarkkirasioiksi. Päätin siis, että ihan karkeilla mennään, viitseliäisyys ei vain riitä saippuan keittelyyn ^^'

Ja se mahtava idea siis:


Lääkelasit! Jos en ole aiemmin maininnut, opiskelen siis sairaanhoitajaksi, eli mikäs sen osuvampaa kuin pientä ammattiin liittyvää vitsailua. Mikä parasta, lääkelaseja saa myös vihreinä. Nyt siis pitäisi vain ostaa 80 lääkelasia ja kannet niihin, ja kansiin sitten olisi tarkoitus liimata tarrat tuolla kutsukortissakin nähdyllä avainmonogrammilla varustettuna.

Karkeiksi lääkelaseihin haaveilen vihreitä Skittlesejä. Ongelmana vain on, että täältä koto-Suomesta ei saa Skittlesejä kuin irttarihyllyistä, ja kaikkia värejä sekaisin. Syynäsin jo vakiokauppamme eli britti-Amazonin valikoiman läpi, ja sieltäkään ei löytänyt kuin sekoituspusseja. Osaisiko joku vinkata paikan, josta namuja olisi mahdollista tilata, vai pitääkö vain pikkuhiljaa alkaa plokkailemaan irttarihyllyköstä vihreitä namuja esiin...