Nyt siis, kevyenä aloituksena, paluuna blogimaailmaan, vastaus Aurinkoprinsessan herttaiseen blogihaasteeseen. Tehtävänä oli kertoa, millaisesta miehestä sitä tuli haaveiltua teini-ikäisenä, ja kuinka se tuleva aviomies näistä visioista eroaakaan.
14-vuotiaana nörttiromantikkona luin yhtä aikaa fantasiaa ja Einsteinin elämäkertaa, koristelin matikan vihkojen reunat Frodo-piirustuksilla ja haaveilin vähintään 190-senttisestä vaaleasta ja älykkäästä miehestä (tai no pojasta silloin..), joka on hauska ja ironinen, mutta vain minulle. Oli tärkeää etteivät ystäväni vain varastaisi kyseistä komistusta, ja siksi vain minun tuli ymmärtää poikaa! Pikkupaikkakunnan yläastetta käyvänä haaveilin luonnollisesti pojasta, joka laillani lukisi paljon ja ymmärtäisi muutenkin asioita joista silloin pidin.
 |
| IhQuja poikia silloin joskus. |
No entäs sitten se johon päädyin? Sulho on minua huimat kolme senttiä pidempi, mutta onneksi sentään vaalea ja älykäs =D. Hän nauttii laillani hyvistä kirjoista ja paremmista elokuvista, ja ymmärtää minua niin kuin nörtti vain voi toista ymmärtää.
Sulholla on myös tarpeeksi omia harrastuksia, niin että saan rauhassa lukea ilman keskeytyksiä. Ja kuten sulhon kaverityttö minulle ihmetteli, tyttönirsolle miehekkeelleni minä olin sitten se joka vihdoin "kelpasi!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti