maanantai 15. elokuuta 2011

Kenkäsuunnitelmien muutos

Mainitsin aiemmassa postauksessa haluavani hääkengikseni valkoiset nahka-converset light acoustic -mallissa. Kokeilin kenkiä viimeviikkoisella retkellä kenkäkauppaan, ja totesin että kengät eivät ole minun jalkaterälleni suunnitellut. Kun löysin pituuden puolesta sopivat, totesin että pitäisi leikata vähintään pikkuvarpaan verran pois, että kapean malliset kengät sopisivat jalkaterälleni!

Todella kummalliset kengät siis, ei ole ennen tällaisia tullutkaan vastaan.

Täytyi siis alkaa harkita muita kenkävaihtoehtoja. En halunnut kuitenkaan mitään "tavallista", joten automaattisesti Minna Parikan sivuja selaamaan =D. Jotka olivat vähän liian kalliit.
Seuraava vaihtoehto olivat ihanat Irrelugar Choicen kengät, jotka ovat toinen toistaan erikoisempia. Ja sieltä se oikea pari löytyi.


Ainoa ongelma on, että minulla on kompleksi pituuteni suhteen. Senttejä kertyi aikanaan 175 verran, mieheke on kolme senttiä pitempi, ja koen silloin tällöin pituuseron ahdistavaksi (ikuinen tarve kokea itsensä pieneksi ja somaksi). Joten, pystynkö menemään naimisiin tulevaa miestäni pitempänä?

Tuollaisissa kengissä, kyllä =D

2 kommenttia:

  1. Todella makeat kengät!
    Itselläni on myös tuo pituusahdistus, onneksi meillä on 10cm pituuseroa :)
    Sullahan on enää ihan hiukan reilu vuosi häihin, hihi :)

    VastaaPoista
  2. Niinpä, eipä aikaakaan ko häihin on enää kuukausi, viikko, päivä...

    VastaaPoista